Uutisia vuodelta 2013


9.1.2013

Hallitus vuodelle 2014:

Lisäksi hallitukseen kuulumattomina: Lisäksi hallitus päätti, että kuluvan vuoden jäsenmaksu on viisi (5) euroa koko vuodelta ja kolme (3) euroa puolelta vuodelta.


29.8.2013

Introillassa valittiin syksyllä 2013 katsottavaksi sarjoiksi Cowboy Bepop ja Girls und Panzer.


11.8.2013

Jäsenilmoittautuminen ja palautelomake toimivat jälleen normaalisti.


10.8.2013

Jotkujen jäsenilmoittautuminen ja palautelomake ei tällä hetkellä pysty ottamaan vastaan tietoja, koska jäsentietojen keräämiseen käytetty turvallinen sähköpostipalvelin on suljettu Yhdysvaltojen hallinon toimesta. Tekniikkatiimi pyrkii hankkimaan uuden turvallisen sähköpostiosoitteen mahdollisimman nopeasti, siihen asti voitte lähettää jäsenilmoittautumiset ja palautelomakkeet tekniikkavastaavalle sähköpostilla osoitteeseen: am24.tech(at)gmail.com.


20.7.2013

Kevään Palautelomake on avattu ja kaikki Jotkujen toimintaan kevätkaudella 2013 pyydetään vastaamaan siihen täällä ennen toiminnan alkamista syyskaudella.


28.2.2013

Jotkujen säännöt on päivitetty 28.2.2013 pidetyssä yleiskokouksessa päätettyyn muotoon. Uudet säännöt on luettavissa täältä. 28.2.2013 Pidetyn yleiskokouksen pöytäkirja, sekä 10.1.2013, 31.1.2013 ja 14.2.2013 pidettyjen hallituksen kokousten pöytäkirjat on luettavissa raportit osiossa.


19.2.2013

Tapahtumanjärjestäjän opas on nyt julkaistu ja kaikki Jotkujen jäsenet jotka haluavat olla mukana tekemässä tapahtumia kannattaa lukea se täältä.


24.1.2013

Mangapiiri valitsi keväällä 2013 luettaviksi sarjoiksi: Girlfriends, The Day of Revolution, Mistress Fortune, Aqua, Gate 7, Ninin Ga Shinobuden, Marionette Generation, Maniac Road, Beast Master, Akira ensimmäinen puolisko, Tale of A White Night sekä Welcome to Wakaba-soo.


17.1.2013

Introillassa valittiin keväällä 2013 katsottavaksi sarjoiksi Pani Poni Dash ja Sakamichi no Apollon.


10.1.2013

Hallitus vuodelle 2013:

Lisäksi: Lisäksi hallitus päätti, että vuoden 2013 jäsenmaksu on viisi (5) euroa koko vuodelta ja kolme (3) euroa puolelta vuodelta.


Uutisia vuodelta 2012


12.10.2012

Jotkujen kotisivut päivittyivät tälle vuosikymmenelle. Uusi ulkoasu käyttää HTML5 ja CSS3 määrityksiä, joten kaikki kohdat ei välttämättä toimi vanhemmilla selaimilla. Suositellut selaimet ovat Opera (versio 12.0 tai uudempi), Firefox (versio 16.0 tai uudempi), Chrome (versio 22.0 tai uudempi) sekä Safari (versio 6.0 tai uudempi).


6.9.2012

Mangapiiri valitsi syksyn aikana arvioitaviksi sarjoiksi: One Pound Gospel, Hanako, Codename Sailor V, He is My Master, Kashimashi, Mega Man ja Star Wars.


30.8.2012

Introillassa äänestettiin syksyllä 2012 katsottaviksi sarjoiksi Phantom ~Requiem for the Phantom~ ja Senki Zesshō Symphogear.


19.1.2012

Introillassa äänestettiin keväällä 2012 katsottaviksi sarjoiksi Nichijou ja Planetes.


12.1.2012

Hallitus vuodelle 2012:

Lisäksi päätettiin hallitukseen kuulumattomista viroista: Lisäksi hallitus päätti, että vuoden 2012 jäsenmaksu on viisi (5) euroa koko vuodelta ja kolme (3) euroa puolelta vuodelta.

Uutisia vuodelta 2011


29.11.2011

Jotkut saivat tänä vuonna Joensuun nuorisopalkinnon joka jaettiin Joensuu-päivän yhteydessä Taidemuseolla järjestetyssä Rajaseutujuhlassa.
Keskeisinä nuorisopalkinnon myöntämisen perusteina ovat vahva nuorten oma toiminta-aktiivisuus ja harrastajien yhteen kerääminen sekä toiminnasta näkyvä into ja myönteinen sosiaalinen ilmapiiri.
kuva palkinnosta


1.9.2011

Introillassa äänestettiin syksyllä 2011 katsottaviksi sarjoiksi Working!!, Panty & Stocking with Garterbelt sekä Steins;Gate.


16.2.2011

Jotkujen hallitukselle on nyt mahdollista antaa anonyymiä palautetta ja ideoita netissä myös palautelomakkeen avulla.


20.1.2011

Introillassa äänestettiin keväällä 2011 katsottaviksi sarjoiksi Hyakko, Soredemo Machi wa Mawatteiru ja Dirty Pair.


13.1.2011

Hallitus vuodelle 2011:

lisäksi päätettiin hallitukseen kuulumattomista viroista: lisäksi hallitus päätti, että vuoden 2011 jäsenmaksu on viisi (5) euroa koko vuodelta ja kolme (3) euroa puolelta vuodelta.
8.1.2011

Jotkuille on avautunut mahdollisuus osallistua toukokuussa järjestettävään London MCM expoon. Kiinnostuksensa asiaan voi ilmaista keskustelualueella.


Uutisia vuodelta 2010


26.8.2010

Intro-illassa valittiin syksyllä 2010 katsottaviksi sarjoiksi: Moyashimon, Hanamaru Kindergarten ja Kimi ni Todoke.


4.7.2010

Jotkujen yleinen osat/myy/vaihda palsta on nyt avattu Foorumeilla.


19.4.2010

Osallistu Jotkujen toimintakyselyyn 2010 täällä, osallistujien kesken arvotaan palkinto.


15.1.2010

Introillassa valittiin keväällä 2010 katsottaviksi sarjoiksi: Ghosthunt ja Saikano.


15.1.2010

Jotkut on perustanut Twittertilin jossa julkaistaan lyhyitä tiedotuksia Joensuun otakuiden toiminnasta.


7.1.2010

Animeillan yhteydessä päätettiin hallitus vuodelle 2010:

lisäksi päätettiin hallitukseen kuulumattomista viroista: lisäksi hallitus päätti, että vuoden 2010 jäsenmaksu on viisi (5) euroa koko vuodelta ja kolme (3) euroa puolelta vuodelta.

Uutisia vuodelta 2009


10.9.2009

Introillassa valittiin syksyn aikana katsottaviksi sarjoiksi: Full Metal Panic? Fumoffu ja GaoGaiGar: King of Braves.


9.9.2009

Mangapiiri valitsi vielä lisäksi yhden sarjan arvioitavaksi: Figure 17.


3.9.2009

Mangapiiri valitsi syksyn aikana arvioitaviksi sarjoiksi: Disgaea, .Hack//XXXX, Cosplay Koromo-chan, Ode to Kirihito, Cowboy Bepop ja Gunslinger Girl osat 1-5.


12.8.2009

Jotkujen T-paitakista on käynnistynyt. Lue tarkemmat osallistumisohjeet Keskustelualueelta. Kisa on käynnissä elokuun loppuun asti.


2.8.2009

Ilmoittautumislomakkeeseen on lisätty vahvistuskysymys lisääntyvien roskapostibottien takia. Uusien liittyvien jäsenten on vastattava sivulla näkyvään kysymykseen ennen kuin lomakkeen lähetys on mahdollista.


8.1.2009

Jotkujen ensimmäinen impromanga Levitoiva lonkeroappelsiini ja seifukutyttö on viimein tullut päätökseensä neljän vuoden uurastuksen jälkeen. Kiitokset kaikille osallistujille.


8.1.2009

Introillassa valittiin kevätkaudella katsottaviksi sarjoiksi Angelic Layer sekä Vandread.


8.1.2009

Introillan yhteydessä päätettiin hallitus vuodelle 2009:

lisäksi päätettiin hallitukseen kuulumattomista viroista: lisäksi hallitus päätti, että vuoden 2009 jäsenmaksu pysyy edelleen kolmessa(3) eurossa.

Takaisin pääsivulle.